Taustaa
Hedelmäpuut
Marjapensaat
Chilit/paprikat
Tomaatit
Vesimelonit
Siemenlista
(chilit & tomaatit)
Kasvilista
(monivuotiset)
Koristekasvit
Kasvimaa
Kasvihuoneet
Maakellari
Kaivo
Esikasvatus
Idätyslautta
Eläinystävät

Taustaa


Moidilandia on hyötypuolelle painottuva pihanmylläyspaikka Pohjois-Pohjanmaalla V-vyöhykkeellä. Paikka on niin kuivaa hiekkakangasta, että useampikin koitti alkutaipaleella minua lannistaa toteamalla, ettei tällä seudulla mikään kasva. Yrittivät kyllä, mutta eivät onnistuneet siinä. Alkutaipaleellahan tässä ollaan edelleen, mutta eihän puutarha koskaan voikaan tulla valmiiksi. Ainahan se säilyy keskeneräisenä, eikä tässä onneksi tarvitse kilpailla kenenkään kanssa.

Iso tontti oli ollut koirien takia jo vuosia unelmani ja vuonna 2006 tämä haave sitten toteutui. Ei puutarhan hoito vielä silloin käynyt mielessäni, mutta tästä paikasta tuli kuin tulikin minulle maanpäällinen paratiisini.

Ensimmäinen kevät koitti ja tulin ajatelleeksi, että olisihan se ihan kiva hakea pihalta salaattia leivän päälle. Muutaman omenapuun istuttaminen alkoi tuntua myös ihan hyvältä idealta. Niinpä tilasin pihalleni lopulta multakuorman ja siitäpä se sitten lähtikin eikä loppua näy. Omaksi suureksi yllätyksekseni minä hurahdin puutarhan hoitoon.

Paljon taimia ja siemeniä olen saanut, vaihtanut ja myös ostanut - tunnustetaan. Hyvää vertaistukea olen löytänyt Klorofyllistä, jonne minut ystävällisesti opastettiin vuonna 2007. Jakamisen ilo on keskeinen ilo tätä touhua niin konkreettisesti taimien ja siementen muodossa kuin muutenkin. Keväällä kaikki herää eloon tai ei aivan kaikki ja siksi se onkin niin jännittävää aikaa.

Piha, 2011